Nuoren tarina: nuorisotyön asiakkaana

Isabellan tarina

Isabella* on nyt 17-vuotias. Noin vuosi sitten Isabella tapasi nuorisotyöntekijän ensimmäisen kerran. Erityispalveluiden nuorisotyöntekijästä oli määrä tulla Isabellan uusi tukihenkilö. Isabellalla oli ollut jo pitkään kotona äidin kanssa riitaa ja erimielisyyksiä. Kahdenkeskisistä keskusteluista ei ollut tulla mitään, useimmiten kaikki päättyi huutoon ja riitelyyn. Peruskoulussa koulu ei ollut kiinnostanut vähääkään ja kuvioihin tulivat kaikennäköiset rötöstelyt. Lundi ja kaverit vetivät puoleensa. - ”Istuttiin ja juotiin mäfää, koulu ei olis voinu vähempää kiinnostaa.” Tilanne oli kriisiytynyt ja Isabella joutui muuttamaan kiireellisellä sijoituksella turvakotiin. 

Sosiaalitoimi määräsi nuorelle tukihenkilön. Isabella tapasi ensimmäistä tukihenkilöään sovitusti, mutta ei kokenut luottavansa aikuisiin ylipäätään, saatikka viranomaisiin. Sijoitukseen päätyminen teki kipeää ja syitä kotoa pois joutumiselle oli vaikeaa ymmärtää. Sosiaalityöntekijät tuntuivat Isabellan mielestä kusipäiltä eikä aitoa avoimuutta syntynyt. Isabellan kotiuduttua hän ei halunnut jatkaa sosiaalityön kautta tulleen tukihenkilön tapaamista eikä halunnut uuttakaan viranomaista elämäänsä. Tuki ensimmäisen tukihenkilön kanssa päättyi. Myöhemmin nuorisotyöntekijän kanssa keskustelussa esille nousee myös sosiaalityöntekijöiden halu auttaa nuorta, mutta rajoittamistoimenpiteiden seurauksena nuoren tunteet voivat olla tällaisia, vaikka niille tunteille ei olisikaan perustetta.

Äiti kuitenkin toivoi, että Isabella ottaisi uuden tukihenkilön ja puhuisi edes jonkun kanssa tunteistaan ja mietteistään. Äidin kanssa puhuminen ei onnistunut vieläkään. Isabella myöntyi tähän, mikäli tuki tulisi nuorisotyöstä. Nuorisotyöntekijät tuntuivat haluavan hyvää nuorelle ja ehdotettu tukihenkilö sattui olemaan jotenkin kaukaisesti Isabellalle entuudestaan tuttu. Palaverissa sosiaalitoimen ja nuorisotyöntekijän kanssa Isabella koki edelleen olevansa pakotettu uuden tukihenkilön ottamiseen. Tapaamisessa sovittiin, että nuorisotyöntekijä ja Isabella tapaavat viisi kertaa, jonka jälkeen katsotaan onko jatkolle tarvetta tai halua. 

Ensimmäisissä tapaamisissa Isabella oli vihainen ja epäluuloinen koko systeemiä kohtaan. Viiden kerran jälkeen Isabella päätti kuitenkin haluavansa jatkaa nuorisotyöntekijän tapaamista toistaiseksi. Syytä tähän hän ei osannut sanoa. Jonkin ajan jälkeen Isabella koki, että puhuminen aikuiselle alkoi tuntua luontevammalta ja helpotti oloa. Tapaamiset ovat jatkuneet tukihenkilönä toimivan nuorisotyöntekijän kanssa tähän päivään asti. Edelleen tapaamiset saattavat alkaa kiukuttelulla, mutta ”sitten ruvetaan toimii, pitää vähän näyttää mieltään ja sitten voi rentoutuu.” -Isabella sanoo. Nuorisotyöntekijä vastaa kiukuttelun olevan ihan ok. Tunteiden näyttäminen kertoo luottamuksesta.

Isabella koki huomaamattaan myös tilanteen kotona rauhoittuneen. Syytä rauhoittumiselle on vaikeaa sanoa. Nyt on poikaystävä, työ, koulu ja tukihenkilö ja enemmän ikää. Riehuminen ja rötöstely ei tunnu enää samalla tavalla kiinnostavalta. Kunnianhimo on kasvanut ja halu pärjätä elämässä omillaan on vahvistunut. Peruskoulun jälkeen Isabella pääsi opiskelemaan alaa, joka ei ollut ensimmäisenä vaihtoehtona hänen toivelistallaan. Tästä huolimatta Isabella käy koulua tunnollisesti. Peruskoulussa poissaoloja oli lukukaudessa 300, nyt niitä oli edellisenä vuonna 14. Isabella vastaa kysyttäessä, mikä tähän on syynä: ”Kun olen jotain päättänyt tehdä, teen sen myös kunnolla.” Nuorisotyöntekijä huikkaa, että on aika alkaa vähentää tapaamisia, Isabella alkaa pärjätä omillaan.

*Nuoren nimi muutettu