Välilehdet

torstai 18. joulukuuta 2014

Nuorisopalveluiden joulu

Jouluun on enää vajaa viikko, eikä kouluakaan nuorilla ole kuin pari hassua päivää jäljellä. Taitaa loma/vapaat tulla kaikille taas kerran sopivaan aikaan. On tämä syksy vaan niiin pitkä ja pimeä. Tulis ees lunta ja pakkasta, ois paljo valosampaakin! Tennarit kastuu tuolla sohjossa/vesilätäköissä tarpoessa, ei kiva.

No, jouluun. Nuoret on vissiin tänä vuonna olleet erikoisen kilttejä nuorisotiloilla, kun vaikka minkälaisia joululahjoja tilaloille saapui. Paketeista löytyi vaikka mitä kivaa Boomblastereista uusiin pleikkareihin ja peleihin. Toivottavasti meininki jatkuu yhtä hienona myös ensi vuonna ja lahjat löytävät uusiakin käyttäjiä.

Ihan kaikki meistä nuorisotyöntekijöistä ei lomaile koko joulunaikaa, vaan Zentra on auki joulun ja uuden vuoden välissä 29. – 31.12.2014. Maanantaina ja tiistaina klo 12 – 20 ja keskiviikkona klo 12 – 17. Tervetuloa sulattelemaan jouluherkkuja vaikka biljardia pelaamalla (tiiä vaikka joulupukki jaksais uuden pöydän tänne kantaa siihen mennessä) ja samalla kertomaan omista joululahjoista. Voitaispa vaikka elokuvailtakin pitää… tai jotain muuta kivaa. Oisko ideoita? No pääasia että tulet paikalle, keksitään puuhastelua sit vaikka fiiliksen mukaan.


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, jos ei satuta törmäilemään sitä ennen.



Miika Koistinen



kuva lainattu