Välilehdet

tiistai 8. toukokuuta 2018


Ja Ohjaamosta tuli tuttu juttu

Nuorten palvelupiste Porvoon Ohjaamo on toiminut WSOY-talossa jo yli kaksi vuotta. Aluksi Ohjaamon ovi kävi vain silloin tällöin, eikä sana Ohjaamo ollut tuttu vielä oikein kenellekään.

Kahden viimeisen vuoden aikana on onneksi tapahtunut paljon, sekä meillä Porvoossa että valtionkin tasolla. Yhä useammin Ohjaamosta tiedetään jo jotakin, joku kaveri on saanut Ohjaamosta apua tai itsekin on jo tullut vierailtua. Ns. viidakkorumpu on hyvin käynnissä, mikä on tietysti tehokkainta tiedotusta ikinä!

Ohjaamosta on tullut juttu, johon on päätetty panostaa ja joka on todettu tarpeelliseksi ja oikeasti hyödylliseksi toiminnaksi. Myös Porvoossa on päätetty turvata Ohjaamon toimintaa ainakin vuoden 2021 loppuun asti. Toimintaan panostamisen myötä on tullut mahdolliseksi myös tarjota nuorille enemmän, kuten työelämään pääsyä helpottavia korttikoulutuksia ja –testejä. Uusia ideoita syntyy koko ajan!

Ohjaamosta on tullut mieluinen yhteistyökumppani, niin muille nuorten palveluiden tuottajille kuin yrityksillekin. Pelkästään tämän kevään aikana rekrytointitapahtumia on järjestetty kolme, joista suurimpaan, ravintola-alan rekrytointitilaisuuteen, osallistui yli 10 työnantajaa. Yhdessä on jo nyt voitu rakentaa tapahtumia ja toimintoja, joihin millään toimijalla ei yksin olisi ollut mahdollisuuksia. Yhteistyössä on voimaa, kuten sanotaan. 

Porvoon Ohjaamon kolmas toimintavuosi on käynnistynyt hyvällä mielellä ja sykkeellä. Ohjaamo palvelee WSOY-talossa tuttuun tapaan ilman ajanvarausta maanantaista torstaihin klo 13 - 16.30 heinäkuun ensimmäisen viikon loppuun asti. Sen  jälkeen jäämme ansaitulle reilun kolmen viikon kesätauolle. Mitään asioita ei kannata jäädä pohtimaan yksin, sillä nyt avun saaminen on helpompaa kuin koskaan!    

torstai 3. toukokuuta 2018

Etsivän nuorisotyön ryhmä Nuotta-Valmennuksessa 15 - 19.4.2018/ Vasatokka/Inari




 Etsivän nuorisotyön tarkoituksena on tavoittaa tuen tarpeessa oleva alle 29-vuotias nuori ja auttaa hänet sellaisten palveluiden ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Työ on yksilöllistä palvelunohjausta nuorisotyön menetelmin.

Porvoon nuorisopalvelut/etsivä nuorisotyö toteutti yhdessä Mäntsälän etsivän nuorisotyön kanssa Nuotta-valmennuksen 15 - 19.4/Vasatokka /Inari. Nuotta Valmennus on Eu:n tukemaan toimintaa yllämainitulle kohderyhmälle. Sillä katetaan Nuorisokeskuksen (Vasatokka) majoitus ja ruokailukustannukset sekä heidän tarjoamansa oma ohjelma. Järjestävän tahon kustannukseksi jää matka. Matkalle osallistui 8 nuorta ja kaksi ohjaajaa

Suomessa on 9 nuorisokeskusta, Vasatokka on niistä pohjoisin. Aiemmin Porvoo on tehnyt vastaavia Nuotta-valmennuksia Nuorisokeskus Anjalaan Kouvolan lähelle.



Matkapäiväkirja


Sunnuntai 15.4

Sunnuntaina lähdimme kello 13 Porvoosta lentokentälle, jossa kohtasimme Mäntsäläläiset. Teimme automaattitsekkauksen ryhmälle. Turvatarkastuksessa ”tuli pientä hässäkkää…” kun yhdellä nuorella oli vahingossa jäänyt luoti taskunpohjalle piiloon isän kanssa tehdyltä metsästysretkeltä. Puolituntia poliisin tultua ja panos heille hävitettäväksi luovuttaen pääsimme jatkamaan matkaa. Lensimme Rovaniemelle. Joillekin lentomatka oli ensimmäinen elämässä.

Rovaniemellä koimme seuraavan ”yllätyksen” kun yhden nuoren matkalaukku ei ilmestynytkään hihnalle. Kenttähenkilökunnan avustuksella selvisi että joku oli ”vahingossa” ottanut väärän laukun. 45 min jälkeen poika palasi kentälle anteeksi pyydellen. ”Nuori A.H kertoi kyllä oman mielipiteensä tapahtuneesta….”. Rovaniemeltä jatkoimme 2 farmariautolla Inariin/Vasatokkaan maisemia ihaillen. Perillä olimme klo 23.30. Leirikeskuksen pihalla saimme vielä ”työskennellä” 10 min, kun auto jäi jumiin sohjoiselle pihatielle. Lopultakin pääsimme yöpaikkaan ja huonejaon sekä iltapalan jälkeen menimme nukkumaan.



Maanantai 16.4 


Maanantai alkoi 8.30 herätyksellä ja aamupalalla. Klo 9.30 tapasimme Vasatokan ohjaajat Sarin Ja Mikon jotka tulisivat pitämään meistä huolen ja järjestämään ohjelmaa seuraavan 3 päivän ajan. Ensiksi Sari kertoi Vasatokasta ja lapista. Sen jälkeen lähdimme Aurinkoiseen säähän lumikenkäilemään metsään. Lounaan jälkeen oli Verkostokartan vuoro ja askartelimme avaimenperän. Illalla teimme vielä omatoimimatka tuulispään tunturin näköalapaikalle ja kävimme katsomassa jäniskoskea.






Tiistai 17.4 

Tiistaina oli aikainen herätys 7.30 sillä päivän ohjelmaan käsitti 360 km ”Jäämeren kierroksen”. Teimme sen pikkubussilla ja paikallinen kuski täydensi hyvin Sarin matkakertomusta. Meistä jokainen voi nyt sanoa käyneensä valtatie 4 aloitus pisteessä (Helsinki) ja päätepisteessä (Nuorgam Suomen ja Norjan raja) ja vierailleensa Suomen pohjoisimmassa kunnassa eli Nuorgamissa. Norjan puolella jatkoimme matkaa vielä n 50 km ja pysähdyimme pienessä kalastajakylässä Pykeija. Söimme lounaan, ihailimme maisemia ja osa meistä kävi uimassa ”4 asteisessa Jäämeressä). Matkanvarrella näimme myös syksyllä tulevan tv-sarjan Ivalo kuvauspaikan (ränsistynyt maatila) jos juuri kuvattiin ja elokuvasta Joulutarina tutunkylän. Sen verran lapin idylli noita katsoessa katoaa meiltä kun/jos annetaan ymmärtää että paikat ovat ”erämaassa”. Sillä ne ovat aivan Valtatie 4 varressa. Kahdeksan tunnin kierroksen jälkeen saavuimme majapaikkaan. Illalla paistoimme vielä kodassa makkaraa ja jotkut meistä vain istuivat ulkona tuijottaen kaunista ja hiljaista maisemaa.





Keskiviiko 18.4

Keskiviikkona Mikko opetti meille erätaitoja. Mitä välineitä tarvitaan luonnossa liikkuessa, majoituksen tekemistä luontoon, tulen sytyttämistä tuluksilla, pilkkimistä, suunnistamista….. Aamupäivällä meidän mukana oli ranskalainen työntekijä, joka oli tutustumassa Vasatokkaan tarkoituksena lähettää nuoria ranskasta sinne. Meidän nuoret keskustelivat hänen kanssa paljonkin aamupäivän aikana. Iltapäivällä teimme myös Erittäin aurinkoisessa ja Lämpimässä Talvisäässä n 5 km hiihtolenkin. Sen jälkeen olikin aika tehdä Inarissa matkamuisto/tuliais ostokset sekä tutustua Saamelaiskulttuurikeskukseen Sajos. Illalla pidimme Sarin kanssa vielä yhdessä arviointipalaverin. Viikon aikana Sari oli myös keskustellut jokaisen nuoren kanssa kahdestaan.




Torstai 19.4

Torstaina olikin sitten kotiinlähdön aika. Starttasimme aamulla klo 8. ”Ja viimeisetkin tytöt olivat ajoissa autossa”. Matkalla kävimme Kaunispään tunturin huipulla ihailemassa maisemia. Kylmä tuuli tosin hieman haittasi nautintoa. Rovaniemellä vietimme vielä n 45 min Joulupukin pajassa…joka käsitti monta myymälää ja ravintolaa…”oikea turistirysä”. lennettyämme Helsinkiin olimme viimein kotona kello 19!!!!


Kiitos kaikille jotka mahdollistivat tämän ikimuistoisen matkan meille!


Nuotta Valmennus
Borgå Rotaryklubb – Porvoon Rotaryklubi
Lions Club Porvoo Borgå Ensis


Porvoossa Jasu & Mirva & nuoret