Välilehdet

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pakolaisen polku -näytelmä nuoren kokemana 



Pakolaisen polussa kahdeksasluokkalaiset tutustuvat pakolaisilmiön taustoihin ja pääsevät keskustelemaan ja tarkentamaan tietämystään pakolaisuuteen liittyvissä asioissa. Tapahtuma toteutetaan teatterin keinoin, ja näyttelijöinä Pakolaisen polussa toimivat Porvoon ammattiopiston maahanmuuttajataustaiset opiskelijat. Tänä vuonna valtaosa näyttelijöistä on noin kaksi vuotta sitten Suomeen alaikäisinä turvapaikanhakijoina saapuneita nuoria.

Alussa osalle ihmisistä annettiin passi, laukku tai sujautettiin jotakin taskuun. Astuimme sisään hämärrän huoneeseen jossa vartijat osoittelivat taskulampuilla ja huutelivat. Meidät käskettiin jonoon ja pöydän ääressä istuvat miehet käskivät antamaan passin ja kyselivät nimeä tuntemattomalla kielellä. Osoittelivat itseään ja toistivat nimeään, sen jälkeen osoittivat meitä ja toistivat kysymystä. Laukut tutkittiin ja heitettiin pois. 



Jos meillä ei ollut passia tai laukusta löytyi jotain kiellettyä jouduimme vankilaan. Vankilassa vartija kolisteli putkella kaltereita ja huuteli jotain muille. Jos sinulla oli passi ja mukanasi ei ollut mitään laitonta pääsit suoraan jatkamaan matkaa.


Meidät käskettiin jonoon ja olemaan hiljaa. Yksitellen pääsimme sisään ja meidät käskettiin istumaan pöydän ääreen. Pöydällä oli lääkepurkkeja, kyniä, papereita ja pieni valo. Lääkärinä toimiva mies rupesi puhumaan ja kyselemään minusta jotain osoittaen välillä päätään, vatsaansa ja jalkojansa. Hän kirjoitti paperille jotain tuntemattomalla kielellä ja ojensi lapun. Seuraavaksi minut ohjattiin taas jonoon odottamaan.



Vartija tulee toisesta huoneesta ja käskee meidät istumaan ojentaen samalla paperia ja kynää. Mies osoittaa taulua karttakepillä missä on jokainen aakkonen erikseen kirjoitettuna ja niitä vastaavat kirjaimet. Kirjoitamme nimemme ja ne tarkistetaan. Meidät päästetään eteenpäin.



Siirrymme ryhmässä tuoleihin istumaan ja nainen alkaa kertomaan meille suomen tulleista pakolaisista. Meille kerrotaan myös mitä kaikkea tänne tulleet pakolaiset ovat kokeneet ja mitä ongelmia heillä on ollut. Siirrymme seuraavaan tilaan jossa jokaiselle annetaan lappu missä lukee jokin adjektiivi. Tehtävänämme on kiinnittää sana kuvaan joka kuvaa meille annettua sanaa. Sen jälkeen 2 nuorisotyöntekijää kertoo ja keskustelee kanssamme ennakkoluuloista ja mikä adjektiivi oikeasti kuului kellekin kuvien henkilöille. Lähtiessä saamme ottaa mukaamme pinssin muistoksi.


Teksti:Nuorisopalveluiden harjoittelija, Ellinoora Heltelä
Kuvat: Zentran harjoittelija, Oskar Keld

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Hei me muutetaan!

Moikkis!

Meillä Kevätkummussa on käsillä hiukan jännittävät hetket, ja ehkä myös aika kiireiset! Olemme nimittäin syysloman aikana (viikolla 42) muuttamassa uusiin tiloihin Kevätkummun "sivistyskeskukseen", jonka on määrä olla valmis ihan just!

Nuokan kolmikko: Merja, Erica ja Satu

Olemme työstäneet muuttoa jo jonkin aikaa mutta nyt se on konkretisoitumassa. Pakkailemme tavaroita ja hankimme uutta. Suunnittelutyö myös rakennuksen suhteen on ollut aikaavievää ja allekirjoittanut onkin saanut juosta monissa tapaamisissa ja kokouksissa aiheen tiimoilta. On kuitenkin ollut äärimmäisen mielenkiintoinen projekti, vaikka tietenkään kaikki ei aina ole mennytkään niin kuin on suunnitellut tai ajatellut. 


Uusi sisäänkäynti Nuokalle ja Kirjastoon

Viime viikolla torstaina 28.9. olimme kierroksella talossa kaupungin viestintäyksikön ja median edustajien kanssa. Kalustetoimituksia tulee parhaillaan sisään ja tiloja kalustetaan ja viimeistellään. Syyslomalla me Nuokan työntekijät puhistaan sitten vanhan ja uuden tilan väliä ja laitellaan paikkoja kuntoon, jotta voimme avata tilat kävijöille heti maanantaina 23.10. :) Jatkamme samoilla aukioloajoilla ja ikärajoilla kuten nyt syksyllä olemme aloittaneet. 



Sneak Peak: Nuokan uutta tilaa, jossa paljon vielä tölmyä

Tapahtuma-aula
Meistä on kiva päästä uusiin tiloihin, vaikkakin ne ovat paljon erilaisemmat nykyisestä. Oma tilamme on pienempi, mutta meille tulee yhteiskäyttötiloja enemmän ja tapahtuma-aula on myös käytettävissä.  Toimintatilamme on yhdessä tasossa. Kerho-toimintaa me tulemme tarjoamaan enemmän ja myös liikuntasalista olemme ottaneet useamman vuoron liikunnallista toimintaa varten.

Nuokka on siis syyslomalla kiinni, sillä suoritamme muuttoa. 

Ja HEI! Kaikki joita vanha nuorisotalo on aikanaan palvellut, niin työntekijät kuin nyt jo aikuiset "vanhat nuoret" tai muut, jotka tunnette halua tulla muistelemaan tilaa ja sen toimintaa niin tervetuloa vanhan Nuokan sulkijaisiin to 12.10. klo 16-20 välisenä aikana. Tarjolla on pientä naposteltavaa kahvin kanssa sekä tietenkin vanhojen muistojen ja kuvien seinä.


Tässä vielä vähän tuoreempia kuvia (28.9.)  uudesta tilasta:

nuorisotilan keittiö

nuorisotila

kaupungin viestintäyksikkö tutustumassa tiloihin

PS. Sivistyskeskukselle etsitään parhaillaan uutta nimeä! Osallistu nimikilpailuun ehdottamalla talolle nimeä: lisätietoja täältä

Syysterveisin 

Merja Kevätkummun Nuokalta