Välilehdet

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pienryhmäleirejä talvilomalla Lopella!

Talviloma tuli ja meni. Vuokrasimme erityispalveluissa perinteikkäästi mökin Lopelta. Pelto-Seppälän mökki Rosamunda täyttyi viikoksi kahden eri pienryhmän toiminnasta.





Ensimmäisellä leirillä nuoria oli mukana neljä ja ohjaajia kaksi. Leiriryhmät vaihtoivat läpsystä paikkaa keskiviikkona, kun toinen ryhmä lähti ja toinen tuli. Viikko sisälsi paljon toimintaa ja yhteistä tekemistä. Osalle nuorista pienryhmän kanssa vietetty leiri oli elämän ensimmäinen!

Leiri 1 16.-18.2.2015
Saavuimme Lopen mökille hyvissä ajoissa maanantaina. Pojat alkoivat välittömästi lämmittämään paljua ja muiden poikien kanssa lähdimme kävelylle paikalliselle laavulle. Maanantai- ilta meni saunoen ja yhdessä aikaa viettäen. Tiistaina tehtiin retki Hämeenlinnaan, jossa kävimme uimassa ja sen jälkeen syömässä. Lopuksi kävimme tutustumassa vankilamuseoon. Ilta meni taas saunoen ja yhdessä ollen. Keskiviikkoaamuna siivosimme mökin ja lähdimme vielä tutustumaan Riihimäen metsästys museoon ja sieltä ajoimme kotiin vieden pojat koti portille. Leiri meni kokonaisuudessa hyvin. Pojat tulivat keskenään hyvin toimeen ja viettivät paljon aikaa keskenään ja myös osallistuivat hyvin leirin päivittäisiin askareisiin. Ryhmässä toimiminen myös onnistui pojilta hyvin. Leiristä jäi kaikille hyvä mieli.
Pojat antoivat leirille kouluarvosanan 9! =) 
Mukana menossa nuorisotyöntekijät Masa ja Jasu



Leiri 2 18.-20.2.2015

Kahden vuorokauden retki mökkeilemään. Leirin teemana oli yhdessä tekeminen ja oleminen, johon kuului yhteiset ruokailut, siisteyden ylläpitäminen ja iltaohjelmassa oli tietenkin sauna ja palju. Leirillä keskusteltiin paljon erilaisista ajankohtaisista aiheista sekä mietittiin yhdessä asioita elämänvalinnoista ja päihteistä. Mukana menossa nuorisotyöntekijät Juha ja Suski

torstai 19. helmikuuta 2015

Kokonniemen sessarit



Hiihtolomaviikon keskiviikkona tapahtui myös Kokonniemen hiihtokeskuksessa kaikkea hauskaa.  Lastasimme autoon kaikkea mahdollista Mölkystä, köydenvetoköyteen sekä pulkkiin ja hula-hulavanteisiin ja ajoimme tapahtumapaikalle.  Rakensimme laskettelurinteen alapuolelle tapahtumapisteen, johon sai tulla leikkimään, pelaamaan ja kisaamaan eri lajeissa.  Mikäs siinä kun aurinko paistoi ja porukka oli innoissaan.  






Pihapelien lisäksi rinteessä järjestettiin myös kahdet vapaamuotoiset sessarit lumilautailijoille ja freeski laskijoille.  Ensimmäiset sessarit pidettiin alaboxilla, jossa palkintoja jaettiin mm. tyylikkäämmästä tempusta (Tami), parhaasta yrityksestä ja asenteesa (Juuso), tyylikkäimmästä gräbistä  ja pahimmista pannuista (Herkko) ja hyvästä tsemppauksesta (Tuukka).



Toiset sessarit järjestettiin perherinteessä olevilla presseillä/reileillä, jossa mm. kokeiltiin uusia temppuja. 
























Hienointa oli nähdä miten laskettiin yhdessä ja tsempattiin kavereita. Loppujen lopuksi hyvässä laskupäivässä on kyse juuri tästä: Yhdessä jaetuista onnistumisista. Koko päivän käynnissä oli myös Instagram -kisa #kokonniemisessarit, jossa metsästettiin hyvän fiiliksen kuvaa tai videota. Kisaan saatiin paljon hyviä ja erilaisia kuvia, joten tuomariston valinta ei ollut helppo. Nuorisopalveluissa päädyimme kuitenkin valitsemaan Nean (@justsenea) kuvan voittajaksi, koska kuvassa oli heittäytymistä. Toisen voittajan valitsivat nuorisopalveluiden Digi-leiriläiset. Heidän valintansa oli Tuukan (@_mrtuge44_) tyylikäs laskukuva. Osan kilpailun palkinnoista sponsoroi Porvoon Top-Sport. Onnittelut voittajalle.  






Nuorisopalvelut haluaa kiittää kaikkia toimintaan osallistuneita nuoria! Nähdään taas!



p.s. Jos toivotte saman tyyppistä toimintaa jatkossakin, käykää kirjoittamassa toive/idea perusteluineen www.nuortenideat.fi nettisivulle, niin katsotaan mitä keksitään yhdessä!

tiistai 17. helmikuuta 2015

mediataitoviikon videotuotoksia

viime viikolla (mediataitoviikolla) kuvailimme erilaisia videoita nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Myöhemmin tulossa on muutama tutoriaali eli ns. opetus-/opastusvideo jostakin aiheesta, jonka nuoret valitsivat myös tänne blogiin. Tässä kuitenkin iloksenne pieni jekku, jonka Kevätkummun nuorisotalolla työntekijöiden kesken (ja muutaman apukätyrin) teimme.












hauskoja työpäiviä ja lomapäiviä niille, joilla lomaa on! Tällä nuorten talvilomaviikolla on meneillään mm. Digileiri ja Gammelbackan Kertsi ja nuorisotila Zentra ovat avoinna, joten tiloille vaan aikaa viettämään jos ei muuta keksi! Talvilomatoiminnasta tulee varmasti myös jotain materiaalia jossain vaiheessa :)

Terkuin Digi-digi-Merja


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mediataitoviikko käynnissä!

Mediataitoviikko on jo käynnissä. Nuorisopalvelut on aktiivisesti mukana valtakunnallisella mediataitoviikolla 9. - 16.2.2015 ja ohjelmaa on teeman mukaisesti pitkin viikkoa nuorisotiloilla. Viikko huipentuu ystävänpäivänä järjestettävään Discoon nuorisotila Zentrassa

Viikon aikana tehdään kaikenlaista kivaa mediaan ja mediataitoihin liittyviä juttuja!





Keskiviikkona 11.2.2015 nuorisotiloilta otettiin mm. Skype-yhteys entisiin EVS-vapaaehtoistyöntekijöihin Unkariin ja Ranskaan. 

Skype-yhteys Unkariin. Linjoilla Daniel, EVS-vapaaehtoistyöntekijä nuorisopalveluilla 2013-2014.

Myös videoblogia on pidetty viikon aikana erilaisista aiheista. Jekkuilimme mm. Kevätkummun nuorisotalolla eräälle nimeltä mainitsemattomalle työntekijälle! Siitä materiaalia tulossa piakkoin nuorisopalveluiden Youtube-kanavalle ja tänne blogiin myös hieman myöhemmin... allekirjoittanut kun testailee omia editointi-taitojaan :D


mediasisältöistä viikkoa!

Merja
nuorisotyöntekijä

perjantai 6. helmikuuta 2015

Min praktik på ungdomstjänster

Jag studerar till Grafisk designer andra året på Inveon i Borgå centrum. Första året hade vi inte praktik men nu på andra året har vi det, likaså tredje året.
Efter min arbetsintervju fick jag komma till ungdomstjänsterna på jobb. Jag hade mitt eget arbetsbord samt en dator jag fick jobba med.

Mest har jag fått jobba med olika uppgifter på datorn eftersom det hör till min utbildning men jag har också fått göra andra saker som tex. att sortera papper och hänga med på olika tillställningar. Min praktikperiod bestod av 2 månader i sträck vilket jag tycker att är ganska mycket, men bra har det ju gått i alla fall.


Jag har fått hjälp då jag behövt det och alla här är snälla och trevliga mot mig så det känns bra att komma på jobb på morgonen. Ibland har jag haft kvällstur men det har varit mycket sällan. Jag tycker om att jobba på kvällarna eftersom jag få sova så länge jag vill och slipper stress vid morgonmålsbordet.

Jag har lärt mig hur det ser ut i arbetslivet, att det är annorlunda än i skolan. Då jag har blivit färdig med mina studier vill jag fortsätta att studera till djurskötare, för det vill jag mest av allt.

Mvh. Marlina Heimberg







keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Nuorisopalvelut esittää: nuorisotoimiston jengi

Nuorisotoimiston jengi

Aivan Zentran seinän takana työskentelee toimistossaan paperinmakuinen jengi :) 



Teemme töitämme kuitenkin porvoolaisten nuorten hyväksi. Nina hallinnoi, raamittaa ja budjetoi asioita, Sara tiedottaa ja osallistaa nuorisoa ja Nuvaa, Eeva on yhteyksissä nuorisojärjestöihin ja oppilaitoksiin ja tilaa taas lisää paperia ja Tiina laittaa kouluyhteistyön pakettiin Bricka-hankkeessa. Meihin törmää välillä nuorisotiloilla tai kouluilla, koska emme malta olla aina neljän seinän sisällä vaan haluamme tavata nuoria ja kuulla heidän mielipiteitään asioista.

Kevarin teinit brassailivat alhaisella keski-iällään. Meillä taas on kokemusta nuorisotyöstä yli 55 vuoden edestä.

1. Kuinka kauan olet työskennellyt nuorisopalveluissa?
2. Miksi halusit nuorisotyöntekijäksi?
3. Jos et olisi nuorisotyöntekijä, mitä tekisit työksesi?
4. Mikä on parasta työssäsi?
5. Kissa vai koira?



nuorisotyöntekijät (vas.) Nina, Eeva, Sara ja hanketyöntekijä Tiina 

toimiston työpisteet




Eevan vastaukset:

  1. Tulin käymään Porvoon nuorisopalveluihin 2003 ja tänne oli mukava jäädä, nyt on takana 11 vuotta.
  2. Minuun pätee ajopuuteoria, elämä on kuljettanut minua monen mutkan kautta tähän työhön.
  3. Rakastuin jo pienenä tyttönä kukkiin. No, itse asiassa toinen ammattini on puutarhuri, ja varsinkin keväisin kaipaan kukkien pariin.
  4. Nuorisotyössä on parasta nuoret ja ryhmien ohjaus ja ryhmäyttämistapaamiset syksyisin. Ja mukavat työkaverit ovat hyvä bonus tässä työssä.
  5. Kissa (t).


Saran vastaukset:

  1. Aloitin työt Porvoon nuorisopalveluissa Huhtisen nuorisotilalla 2007. Ehdin myös työskennellä pari vuotta Kevätkummun nuorisotalolla, ennen kuin vuonna 2011 siirryin töihin nuorisotoimistolle. Työvuosia nuorisopalveluissa on tällä hetkellä kertynyt jo 7.
  2. Haluan tehdä ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa. Haluan luoda nuorille mahdollisuuksia kokeilla uusia asioita, oppia uutta ja vaikuttaa omiin asioihin.
  3. Unelmatyö olisi eläintenhoitaja.
  4.  Parasta työssäni on työskentely erilaisten nuorten kanssa.
  5. Koira <3


Ninan vastaukset:

  1. Vuonna 1985 olin nuorisotoimen talvilomaleirillä ohjaajana. Vakituisesti aloitin työt nuorisopalveluissa vuonna 1988, kohta 27 vuotta sitten :)! Eestinmäen ja Gammelbackan nuorisotiloissa ja nyt viimeiset 7 vuotta nuorisotyön hallinnossa.
  2. Ihanasti ajauduin alalle! Työkokemus leiriohjaajana, kerho-ohjaajana, nuoriso-ohjaajan sijaisena nuorisotiloissa antoi kivan kokemuksen ja innostuksen nuorisotyöhön. Nuorisotyö tuntui mukavalta ja pääsin opiskelemaan nuorisotyötä.
  3. Hmm…enpä osaa sanoa! Nuorena kun ammatinvalintaa piti miettiä, niin käsityöopettaja taisi olla silloin haaveena.
  4. Nuorisotyö on niin monipuolista ja laajaa! Saa olla mukana kehittämässä lasten ja nuorten asioita Porvoossa.
  5. No tietysti kissa!!!



Tiinan vastaukset:

  1. 2,5 vuotta suunnilleen.
  2.  En ole nuorisotyöntekijä.  Ihailen heitä kyllä todella.  Upeita tyyppejä ja oman työnsä ammattilaisia.  Itse olen koulutukseltani sosiologi.  Ai mikä?  No juurikin se, heh.  Sosiologi on kiinnostunut siitä, miten ihmiset toimivat yhdessä.  Esimerkiksi mitä tapahtuu, kun 20 toisilleen enemmän tai vähemmän tuntematonta nuorta laitetaan samaan luokkahuoneeseen ja toivotetaan hyvää yläkoulun alkua :)
  3. Olisin sosiologi :) …mutta jos en olisi sosiologi olisin sitten varmaan jokin muu ”nörtti” esimerkiksi antropologi.
  4.  Erilaisten ihmisten kanssa uusien, luovien ratkaisujen kehitteleminen.  Yhdessä jaetut onnistumiset! 
  5. Naapurin kissa.