Minun kokemukseni nuorisopalveluilla

Tästä se alkoi!

Olin elämäni ensimmäistä kertaa nuorisotilalla 13-vuotiaana, kun menin 7 lk:lle ja meillä oli ryhmäytyminen. Nuorisotyöntekijät kertoivat nuorisotilan toiminnasta, ja miten voisimme vaikuttaa nuorisoon liittyvissä asioissa. Sen jälkeen ”leikimme” ja samalla meistä tuli ryhmä nimeltään 7e.  Meille kerrottiin toiminnasta ja sen tärkeydestä, mutta itse en valitettavasti vielä silloin innostunut toiminnasta.

Vasta ysiluokalla kaverit raahas mut Kertsiin ja oon todella onnellinen siitä, koska Kertsistä tuli mulle toinen koti. Vietimme tilalla paljon aikaa ja teimme kaikkee mahdollista siellä. Ohjaajat tutustuivat muhun paremmin ja ne myös oppi tajuamaan millainen ilotulitusraketti olen. Aluksi en kumminkaan luottanut ohjaajiin 100 %, mutta hetken kuluttua luottamus kasvoi. Kun aloin olemaan Kertsin ”kaluste”, mua alettiin pyytämään apuohjaajaks toimintaan ja siitä vasta innostuin, kun sain olla osana sitä yhteisöä vielä enemmän.  Valitettavasti koulussa asiat alkoivat mennä huonosti, aloin lintsaamaan koulukiusaamisen vuoksi ja alkoholi valtasi elämäni. Aloin juomaan viikonloppuisin ja viikolla. Alkoholi hallitsi elämääni. Nuorisotyöntekijät kumminki huomasivat, että jotain on pielessä ja siitä alkoi yhteistyö äitini kanssa. Nuorisotyöntekijät ottivat yhteyttä vanhempiini ja tästä keskusteltiin paljon. Näiden viikkojen jälkeen sain elämäni toistaseksi raiteilleen.

Siirryin amikseen opiskelemaan painoassistentiksi, kun muualle en päässyt. Elämässäni tuolloin pyöri Kertsi, kaverit, perhe ja koulu. Vietin vapaa-aikani kaverien kanssa Kertsissä ja koulu ei maistunut. Lintsasin koulusta ja kaikki alkoi ahdistaa. Itsetuhoiset asiat alkoi pyörimään mielessä ja sen myös alkoi näkemään mun olemuksessani. En ollut niin sosiaalinen kuin ennen. Jonkun aikaan sain peiteltyä arpia käsissä, mutta nuorisotyöntekijät tajusivat, ettei kaikki ole ok. Asiasta keskusteltiin paljon, ja oltiin yhteydessä äitiini. Kaiken tuen ansiosta olen päässyt eroon itsetuhoisuudesta. 

Suurimpia asioita tapahtui keväällä 2013, kun erityisnuorisotyöntekijälle =erkkarille selvisi, ettei koulunkäyntini edisty.  Lintsasin vieläkin, kun ala ei kiinnostanut, enkä ollut tunneilla. Tämä tilanne sinä päivänä meni näin: olin välitunnilla (itse pidennetyllä) puhumassa/pelaamassa välituntipaikassa erkkarin ja muiden nuorien kanssa . Sanoin lähteväni tunnille, vaikka todellisuudessa livahdin Kertsiin, kun kello läheni yhtä. Pakenin koululta ja huomasin, että erkkari soittaa, mutta empäs sit vastannutkaan hänelle. Kyseinen erkkari oli ettimässä mua koululla ja löytäny koulunuorisotyöntekijän. Samaa aikaa olin jo mennyt Kertsiin ja rentoutunut. Ja sitte padapum, näin erkkarin ja koulunuorisotyöntekijän ovella katsellen mua.  Meinasin saada kakkahalvauksen. Erkkari tunsi mut niin hyvin, että mistä mut löytää, jos en vastaa puhelimeen. Kaiken huipuks se ties, et tahallaan en vastannut.  Siinä me sit mentiin Kertsin toimistoon ja keskusteltiin eri vaihtoehdoista. Erkkari tuki mua todenteolla niinä aikoina. Ajan kuluessa päätin hakea toiseen kouluun opiskelemaan, kun kannustuksen ja ohjauksen ansiosta tajusin mitä haluisin tehdä työkseni ja erkkari + tilatyöntekijät tuki ja autto mua jatkoa ajatellessa.

Lähdin opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi Kankaanpäähän eli nuorisotyöntekijäksi. Nyt olen opiskellut sitä kohta 1,5v ja olen onnellinen koulussakävijä. Asun nyt arkipäivät Kankaanpäässä ja vklp Porvoossa. Nuorisotyö on lähellä sydäntäni ja haluan olla aina projekteissa mukana, jos vain on mahdollista. Käyn vieläkin nuorisotiloilla ja olen aktiivisesti mukana toiminnassa, jos olen Porvoossa.

Ainut, mikä näiden vuosien aikana haitannut yhteistyötä nuorisotyöntekijöiden kanssa, on ohjaajien vaihtuvuus. On vaikeaa luoda luottamussuhdetta, kun ohjaajat vaihtuvat tiuhaan. Itse kumminkin olen pienten vääntöjen jälkeen oppinut luottaa uusiinkin ohjaajiin.  

Nuorisotyö on minusta tärkeätä ja sitä tulee jatkaa jatkossakin! Nuorisotiloissa voi puhua, viettää aikaa, tavata kavereita, saada apua kouluasioissa, osallistua toimintaan esim. tapahtumissa. Työntekijät auttavat ja puuttuvat asioihin, jotta nuoret saisivat mahdollisimman parhaan tulevaisuuden. En tiedä missä olisin nyt, jos en olisi mennyt Kertsiin pakosta tai, että ohjaajat eivät olisi puuttuneet elämäntapoihini. Ehkä olisin kouluttautumaton ja olisin kotona? Ehkä olisin jatkanut itsetuhoisuutta? En onneksi tiedä, missä olisin. Pääasia, että olen tässä ja nyt. Näin jälkikäteen kiitän ohjaajia, jotka on ohjannut mua oikealle polulle ja puuttunut elämääni. :)

Kiitän ja kummarran – Sessu