Välilehdet

tiistai 27. tammikuuta 2015

Sounds 2015

Nuorten muusikoiden on aika ilmoittautua SOUNDS 2015 –katselmukseen

Porvoossa järjestetään toukokuussa valtakunnallinen nuorten musiikkitapahtuma Sounds 2015, joka kokoaa paikalle arviolta tuhatkunta nuorta musiikinharrastajaa. Tapahtuman esiintyjät valitaan aluekatselmuksien kautta.
Itä-Uudenmaan aluekatselmus järjestetään Loviisassa 7.–8. maaliskuuta 2015. Nuorten esiintyjien ja esiintyjäryhmien tulee ilmoittautua esikarsintaan viimeistään 9. helmikuuta 2015. Alueellisiin musiikkitapahtumiin voivat osallistua vuonna 1995–2005 syntyneet nuoret.
Ilmoittautumislomake ja tarkemmat säännöt löytyvät osoitteesta www.porvoo.fi/kulttuuri.
Soundsissa tyylilaji on vapaa ja laaja. Klassisen ja rytmimusiikin sekä kansanmusiikin eri lajit ovat tasavertaisia. Samoin mukaan voivat tulla sekä sooloesiintyjät että ryhmät, kuorot ja muut kokoonpanot.
Kaikki aluekatselmukseen osallistuvat esiintyjät saavat arvokasta palautetta esityksistään ammattilaistuomareilta.
Valtakunnallinen Sounds 2015 -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Itä-Uudellamaalla Porvoossa 15.–17. toukokuuta 2015.
Tapahtuman toteutusta koordinoi Nuori Kulttuuri -säätiö, joka kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista eri aloilla. Toiminnan tavoitteena on innostaa nuoria kulttuuriharrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä, kielellisestä tai sosio-ekonomisesta taustasta riippumatta. Nuori Kulttuurin lajit ovat tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris). Tänä vuonna vuorossa on musiikki.
Lisätietoja:Tove Karlsson, tapahtumakoordinaattori, tove.karlsson@porvoo.fi, puh 040 526 6640
Nuori Kulttuuri: http://nuorikulttuuri.fi/



Anmälning till evenemanget SOUNDS 2015

I Borgå ordnas i maj ett nationellt musikevenemang för unga, Sounds 2015, i vilket deltar uppskattningsvis tusen unga musikintresserade. Deltagarna väljs vid regionala evenemang.
Östra Nylands regionala evenemang ordnas i Lovisa den 7-8 mars 2015. De unga artisterna och grupperna ska anmäla sig till det regionala evenemanget senast 9 februari 2015. Till de regionala evenemangen kan delta unga som är födda under åren 1995 - 2005.
Anmälningsblanketten och noggrannare regler finns på
www.borga.fi/kultur.
Stilen i Sounds är fri och omfattande. Klassiska musikens, rytmmusikens och folkmusikens olika grenar är jämlika. I tävlingen kan delta såväl soloartister som grupper, körer och övriga sammansättningar.
Varje deltagare får värdefull respons av de professionella domarna.
Det nationella Sounds 2015-evenemanget ordnas nu för första gången på östra Nyland i Borgå den 15-17 maj 2015.
Stiftelsen Ung Kultur, som uppmuntrar och stöder barnens och de ungas mångsidiga intressen, koordinerar evenemanget. Målet med verksamheten är att uppmuntra de unga i kulturintressen oberoende av bostadsort, utbildning eller etnisk, språklig och socioekonomisk bakgrund. Grenarna vid Ung Kultur är dans (Moves), musik (Sounds) och teater (Teatris). I år är det musikens tur.
Ytterligare uppgifter: Tove Karlsson, evenemangskoordinator, tove.karlsson@porvoo.fi, tfn 040 526 6640

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kuuluuko nuorten ääni? Hörs de ungas röst?

Keskiviikkona 21.1.2015 järjestettiin nuorisotila Zentrassa Kuuluuko nuorten ääni? -tapahtuma yhdessä Porvoon nuorisopalveluiden ja nuorisovaltuuston kanssa. Tapahtumaan oli ilmoittautunut reilut 100 nuorta ja toistakymmentä virkamiestä ja poliitikkoa.

Aamupäivän aikana nuoret jaettiin eri työryhmiin, jossa he saivat ideoida ja esittää aloitteita ja kehitysideoita. Aiheina olivat vapaa-aika ja harrastukset, ympäristö ja luonto sekä liikenne ja rakentaminen, terveys ja hyvinvointi sekä koulu ja opiskelu.

Iltapäivällä oli paneelikeskustelu, jossa poliitikot ja virkamiehet vastasivat nuorten esittämiin ideoihin ja aloitteisiin. Keskustelu kävi vilkkaana ja välillä äänestettiin punaisin ja vihrein kortein. Tapahtuman juonsi entinen nuorisovaltuutettu ja nykyinen kaupunginvaltuutettu Thai Quach sekä nuorisovaltuutettu Rebecca Olin.






Nuoret olivat aktiivisia ja esittivät hyviä kehitysideoita ja aloitteita. Nuoret toivoivat mm. parannuksia kevyenliikenteen väyliin sivukylille, bussipysäkeille toivottiin penkkejä odottelua varten sekä katosta. Vapaa-ajalle toivottiin edullisia tai maksuttomia harrastusmahdollisuuksia kaikille, myös vähävaraisille sekä sisähallia mm. kesälajien harrastamiseen. Koulujen ulkovälitunteja ja pakkasrajaa pohdittiin.


Nuorisopalveluiden kysymän palautteen perusteella nuoret kokivat tulleensa kuulluksi päivän aikana. Me nuorisotyöntekijät toivommekin nyt, että virkamiehet ja päättäjät ottavat nuorten kehitysideoita ja aloitteita eteenpäin vietäväksi. 


Myös media julkaisi tapahtumasta juttuja:

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/261453-kuuluuko-nuorten-aani

För mer information om evenemanget kan du läsa på svenska från Östnylands websidor:

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/01/21/hors-de-ungas-rost-i-borga

tiistai 13. tammikuuta 2015

Nuorisopalvelut esittää: kevarin valopäät!

Tättädää! 


Viime postauksessa lupailin esitellä meidän nuorisopalveluiden tiimejä. Tein 5 kysymystä, jotka esitettiin kaikille työntekijöille vastattavaksi ja heidän vastauksensa ovat esillä, kun kyseistä tiimiä esitellään missä kukin työskentelee.



Kysymykset olivat:

1. Kuinka kauan olet työskennellyt nuorisopalveluissa?
2. Miksi halusit nuorisotyöntekijäksi?
3. Jos et olisi nuorisotyöntekijä, mitä tekisit työksesi?
4. Mikä on parasta työssäsi?
5. Kissa vai koira?


Tässäpä sitten ensi-esittelyssä Kevätkummun nuorisotalon jengi. Meillä täällä Kevätkummun nuorisotalolla työskentelee 3 kokoaikaista nuorisotyöntekijää. Työtiimimme keski-ikä on 31,7 vuotta :D 

Nuokalla työntekijöille välillä sattuu ja tapahtuu... Näin talviaikaan staattiset sähköiskut ovat vaivanneet koko porukkaa. Meillä on myös välillä ihan kahjoa meininkiä täällä, nauretaan toisillemme päivittäin, milloin vahingonilosta tai milloin tyhmistä jutuista. Ei taida kovin montaa päivää olla, milloin olisi kovin vakavin mielin oltu.



nuorisotyöntekijät (vas.)  Merja, Erica ja Satu






Satu

1. ollut nuorisopalveluissa vuodesta nakki ja peruna... olisikohan vuonna -88 ollut ensimmäisiä kertoja iltaohjaajana nuorisotilalla. Ohhoh!
2. en edes alkujaan halunnut nuoriso-ohjaajaksi.. vähän niinkuin ajauduin alalle ja sille tielle jäin :D olin aikoinaan itse aktiivinen nuorisotilanuori
3. Jaa... mulla olisi varmaan oma kirpputori! tai sitten jotain eläimiin tai askarteluun liittyvää
4. Jokainen päivä on erilainen!
5. Poni!

Erica

1. vuoden ja 10 päivää
2. halusin auttaa nuoria joilla on ongelmia
3. oisin todennäköisesti lähihoitaja mahdollisesti vanhustyössä
4. varmaan se tunne kun oot oikeasti vaikuttanut jonkun nuoren elämään tai konkreettisesti auttanut jossain asiassa eteenpäin
5. kissa JA koira mieluiten.

Merja

1. elokuussa 2011 aloitin työt Nuorisopalveluissa ja Kevätkummun nuorisotalolla.
2. lukioaikana heräsi kiinnostus ohjaustyöhön ja nuorten kanssa työskentelyyn. Toimin aktiivisena tutorina ja hakiessani ammattikorkeakouluun olin varma että haluan työskennellä nuorten kanssa sosiaalityössä tai nuorisotyössä. Molemmista onkin jo kokemusta, onneksi on paljon vielä edessä ;)
3. Vielä yläasteaikana haaveilin näyttelijän työstä, mutta nyt ajatellen voisin toimia myös jossain matkaoppaana tai muussa kansainvälisessä ohjaustyössä. Olen ehdottomasti toiminnallisista ja ihmisten parissa tehtävistä töistä tykkäävä! 
4. Spontaaniset jutut ja sarkasmi on parasta! Tässä työssä pitää osata nauraa myös itselleen ja osata heittäytyä tilanteisiin :D
5. Kissa, grr!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Boom 2015!

Tsaukkis ja kivaa alkanutta uutta vuotta kaikille!

Lomat ja vapaat on ohi ja arkinen aherrus jatkukoon hyvin levänneenä... jepjep. Aamuheräämiset vielä (lue: edelleen) vähän ottaa tiukoille ainakin minulle, mutta sepä ei varmasti minut tunteville ole mikään yllätys! :D 



Joulua ja kaikkia härpäkkeitä on laitettu takaisin paketteihin ja varastoitu, ensi vuonna taas uusi härpäkeralli! Kivaa oli saada pieni breikki tähän joulun ja uudenvuoden väliin, nyt olisi taas uutta virtaa ja ideoita keväälle. Kaikki nuorisotilat ovat jälleen normaalisti avoinna ja kiva kuhina onkin täyttänyt tilat heti alkuun. Säpinää!




joulu pakettiin! Erica packar :)


Yhtenä suurena kevään tulevana tapahtumana mainittakoon toukokuussa Porvooseen rantautuva valtakunnallinen Sounds-tapahtuma, joka isosti näkyy koko Porvoon mittakaavassa ja ihan meidän nuorisopalveluiden ohjelmistossa. Se tuo ympäri Suomen maata massoittain esiintyjäryhmiä, katsojia ja järjestäjiä toukokuussa tänne meidän huudeille. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Sipoon ja Loviisan kanssa ja suunnittelutyöt on ison tapahtuman osalta jo aloitettu reippaasti viime vuoden puolella ja kova kuhina käy jo kulisseissa ;) Lisää Sounds-tapahtumasta voit esimerkiksi lukea täältä. ja tykätä Sounds 2015 FB-sivuista, jonne päivitellään tapahtumaan liittyvistä asioista.


Keväälle on myös suunniteltu kaikenlaista kivaa nuorisotiloilla ja yhteisiä tapahtumia nuorille. Jos juuri SINULLA tai kavereillasi olisi tosi kiva idea, mitä haluaisitte että järjestäisimme yhdessä teidän kanssa niin tulkaahan kertomaan ideoitanne. Höpinää tötteröön!


By the way, seuraava blogipostaus tulee esittelemään meidän työntekijöitä ja työyksiköitä ;) joten olkaapas valppaina lähipäivinä niin saatte ehkä tietää jotain lisää meidän työtiimeistä ja työntekijöistä! :) hihhih.



Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!




ps. haluatko jostain erityisestä aiheesta kirjoitettavan blogiin? laita minulle viestiä joko s-postitse merja.sevila@porvoo.fi tai ota yhteyttä Facebookin kautta. Tai sitten voi vaikka joskus kipitellä käymään Nuokalla kevarissa niin ideoidaan yhdessä uusia postauksia! Rohkeesti vain, en mä ketään pure :D




Terkuin 
nuorisotyöntekijä Merja