Välilehdet

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Heippa kaikille!


Nimeni on Jonna ja aloitin elokuun lopussa nuorisotyöntekijän hommat täällä Porvoossa. Hommat on lähtenyt kivasti käyntiin ja pakko kyllä sanoa, että mulla on aika kiva tiimi täällä Gammelbackan nuorisotila Kertsissä. Olen 23-vuotias ja asun Hyvinkäällä. Valmistuin vuonna 2015 nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja nuorisotöiden lisäksi olen ollut töissä mm. ala-asteella ja kuntosalilla. Päivätöiden lisäksi olen tehnyt myös mallin ja tanssijan töitä.









Tanssi on lähellä sydäntä ja se on ollut rakas harrastus jo 16 vuotta. Noiden vuosien aikana tanssia on tullut harrastettua ihan vain harrastus mielessä, sekä ihan kilpatasolla. Parhaimmillaan viikossa on ollut 15 eri tanssituntia ja kisamatkat siihen päälle. Viime kesänä osallistuimme taas yhden ryhmän kanssa Performing Arts-kisoihin, joissa kisaa satoja eri ryhmiä SM-tasolla. Kesän kisoista taskuun jäi muodostelma sarjasta 6. sija. SM-kisat ovat kerran vuodessa ja aluekilpailuja on useampi vuoden aikana.  Aluekisoissa Varsinais-Suomi on ollut voittoisaa aluetta, sillä joka vuosi siellä on sijoituttu 3 parhaan joukkoon. Viimeisimmissä Turun Magic Move- kisoissa sijoituimme oman sarjamme ja koko kilpailun ensimmäisiksi, sekä saimme kunniamaininnan hyvästä koreografiasta. Voitto oli toivottu, sillä nuo kyseiset Turun kisat jäivätkin sitten viimeisiksi aluekisoikseni. Ainakin toistaiseksi! ;)










Tanssimisen lisäksi tykkään liikkua ihan muutenkin vain ja olen suuri korttipelien ja lautapelien ystävä. Parhaimpia pelejä mielestäni ovat kaikki Disney-aiheiset pelit, sillä olen suuri Disney-fani. Pelaaminen on mielestäni mukavaa ajanvietettä keskustelujen lomassa. Myös Playstationin peluu on mielekästä puuhaa. Pidän eniten tasohyppelypeleistä, kuten esimerkiksi LittleBigPlanet. FIFA, NHL tai sotapelit eivät kuitenkaan ole minun palani kakkua. Pelaamisen lisäksi käytän paljon somea. Instagramiin en kuitenkaan vieläkään ole eksynyt, mutta Snapchat on sen sijaan ahkerassa käytössä. Jos itse kuulut myös Snapchattaajiin, niin lisää ihmeessä profiilini käyttäjätunnuksella jonna_kertsi.


Minuun voit törmätä useimmiten Kertsissä, joten ota kaverit mukaan ja tule moikkaamaan!
Iloisiin tapaamisiin,

Jonna.


keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Rakas päiväkirja...

Rakas päiväkirja…

Kuva ensimmäiseltä työpäivältäni 7.8.
Olen nyt saanut työt käyntiin täällä Porvoossa. Olen ollut täällä noin kuukauden, ja alan pikku hiljaa päästä jyvälle siitä miten hommat täällä toimii. Muutos on ollut aika iso verrattuna edelliseen työpaikkaani Hyvinkään nuorisopalveluilla. Ehdinhän olla siellä töissä tavalla tai toisella siitä asti kun täytin 18 vuotta. Ja suoritinpa siviilipalveluksenkin siellä heti valmistuttuani nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi vuonna 2014. Nyt kuitenkin 22,5 vuotiaana tuli aika lähteä kokeilemaan uusia tuulia. Ja Porvooseenhan sitä päädyttiin.

Täällä ollessa on ollut hauska huomata, että monella nuorella on melko samanmoinen musiikkimaku kuin itselläni. Musiikista olenkin saanut jo hyviä keskusteluja aikaiseksi muutaman nuoren kanssa ja uskon että saamme jatkossakin hyviä keskusteluja samasta aiheesta. Onhan musiikki ollut lähellä sydäntäni jo ala-asteelta asti, kun ensimmäisen kerran rakastuin suomalaiseen räppiin ja hip hop -kulttuuriin. Olenkin enemmän vanhan koulukunnan räpin puolestapuhuja, ei oikein nämä uudet sankarit sytytä samalla tavalla.

Päivä alkaa usein kahvilla ja jojon heittelyllä



Edellisessä työpaikassani olin paljon mukana tekemässä ja kehittämässä erilaista pelitoimintaa ja kaikkea siihen liittyvää. Täällä Porvoossa ei vielä ole paljoa pelitoimintaa nuorisopalveluiden puolesta, mutta ideoita syntyy koko ajan. Katsotaan mitä kaikkea ruvetaan tekemään. Pelaaminen on itselleni rakas harrastus ja siksi aioinkin hyödyntää sitä myös työssäni. Minulta on usein kysytty millaisia pelejä tykkään pelata. Kysymykseen on todella hankala vastata, erilaisia pelejä on niin paljon. Lähtökohtaisesti jos kyseessä on peli, olen siitä kiinnostunut. Jos se liittyy jotenkin fantasiamaailmaan tai scifiin, olen entistä enemmän kiinnostunut. Jos peliin sisältyy paljon kortteja tai minifiguureita, olen jo lukemassa sääntöjä. Jos pelin nimi on Monopoli, saat pelata keskenäsi. Eniten viime aikoina on tullut pelattua League of Legendsia, CS:ää ja Pokemon-korttipeliä. Minulla on myös paha tapa keräillä erilaisia lauta- ja keräilykorttipelejä. Kaappini ovat täynnä pelejä joiden säännöt osaan jo melkein ulkoa, mutta en ole koskaan niitä pelannut.

Aion hyödyntää paljon myös muita mielenkiinnonkohteitani, joihin kuuluvat mm. jonglööraaminen sekä katutaide. Innostun usein myös uusista lajeista ja harrastuksista, melkein kerran viikossa. Mutta kirjoitellaan niistä lisää sitten seuraavalla kerralla ;)

Nähdään Zentrassa!

/Ahti Herttua