Välilehdet

torstai 25. kesäkuuta 2015

Katse tulevaisuuteen / voimaa toisistamme

Kohdennetun nuorisotyön leiri Lopella 15-17.06 2015

Juha ja Lotta neljän nuoren kanssa.

Kaikki olimme maanantaiaamuna hereillä sekä aikataulussa ja innolla lähdössä.
Auto ei sitten toiminutkaan niin kuin piti. Onneksi emme lähteneet heti matkaan, vaan kauppaan josta keräiltiin tarvikkeita ja suunniteltiin ruokailuja. Auton nykiminen ja voimattomuus oli niin vaikeaa, että jouduimme vaihtamaan sen. Mukavat ja palveluhenkiset ihmiset ratkaisivat asiat nopeasti ja saimme toisen auton, joka olikin yhtä innokas kuin me muut lähtemään matkaan.


Leirillä tehtiin mitä maalla ja mökillä tehdään. Saunoimme ja uimme, ruokailut yhteisiä hetkiä valmisteluineen ja siivouksineen. Kirjan lukua, voltteja pihanurmikolla.






Yhteishaun tulokset puhuttivat ja aiheuttivat huolta sekä yhteydenottoja kouluihin ja suunnitelmia tulevista tarvittavista toimista.




Keskusteluissa vilahtelivat isot asiat. Rehellisyys, päämäärä tietoisuus, ahdistavat asiat jotka estävät eteenpäin menon. Itsensä hyväksyminen ja sosiaalisuuden merkitys elämän mielekkääksi kokemisen voimana . Eristäytyminen ei kanna eteenpäin

Säät suosivat, ei satanut aurinko näyttäytyi, tuuli oli voimakas kokoajan. Mietittiin puiden kaatumista, jota onneksi ei tapahtunut mutta kyllä ne vinossa olivat. Leiri oli hyvä ja tunnelma avoin.



Porukan kirjurina Juha.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesä 2015: Kärpäsestä härkänen (päiväleiri 5)

Luonto-ja eläinaiheista ”Kärpäsestä härkänen”-päiväleiriä vietettiin juhannusviikolla Kevätkummun nuorisotalo Nuokalla. Leiriläisinä oli 20 hyvin eläväistä ja innokasta 1-4 lk lasta.




Leirillä kävi vierailemassa koiria, joita sai rapsutella ja leikityttää. Myös Porvoon luontokoulun Pia Lindström kävi opastamassa lapsia pikkuötököiden mielenkiintoiseen maailmaan. Kaikkia vähän harmitti, kun vieraaksi kutsuttu käärme loikin nahkaansa ja joutui jättämään vierailunsa väliin. Onneksi harmitus ei ollut pitkäkestoista vaan seuraavassa hetkessä olikin kaikilla jo muut touhut mielessä.




Ennen leiriä saimme toiveen Kungsbackan kotieläinpihalta suunnitella ja toteuttaa suureen, tyhjään kanihäkkiin pienoiseläinmaailman. Siinä sitä olikin sahan suihketta ja poran surinaa moneksi päiväksi. Ja kylläpäs leiriläiset saivatkin aikaan hienoja hevosia, possuja, lehmiä ym. Jopa aasi-Amadeus sai oman näköisaasinsa :)  Leiriviikko huipentuikin torstaiseen kotieläinpiharetkeen, jossa vietimme mukavan päivän eläimiin tutustuen, grillaillen ja minimaailmaa rakentaen.

Satu


Ps. Leiriläisten rakentama ”Miniatyyri eläinpiha” on näytillä Kungsbackan kotieläinpihalla Sikilässä kesän ajan.










maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesä 2015: Päiväleiri 3: Luontoseikkailua

Juhannusviikolla vietimme päiväleiriä nuorisotila Kertsissä Gammelbackassa 16 leiriläisen kanssa. Viikkoon mahtui paljon, vaikka leiriviikko olikin vain neljä päivää johtuen Juhannuksesta. Leiriläiset olivat tyytyväisiä leiriin ja myös ohjaajat. Tässä nuorten omia ajatuksia leiristä:

"Tiistaina menimme Hamarin kalliota laskeutumaan. Heti aamusta teimme mahtavat eväät ja lähdimme matkaan. Kalliolta laskeutuminen jännitti toisia vähän, mutta useimmat nauttivat ja pitivät sitä hauskana. Aurinko paistoi ja kalliolla oli mukava syödä eväitämme. Meillä oli todella mukavaa, ja laskeutuminen on yksi parhaista muistoista tältä leiriltä!
Tänään on torstai eli viimeinen leiripäivä! Leirillä on ollut todella kivaa ja meitä harmittaa kun se loppuu. Tänään olemme olleet sisällä koska ulkona satoi. Olemme kiipeilleet Gammelbackan nuorisotilan kiipeilyseinällä. Se on noin 8 metriä korkea. Oli todella viihdyttävää yrittää kiivetä kattoon asti. Putoamista ei tarvinnut pelätä, koska puimme yllemme turvavaljaat! Kohta leivoimme ja sen jälkeen leiri loppuukin.
Tämä oli ehdottomasti maailman paras päiväleiri :)"


"Päiväleiri oli hyvä! Oli kalliolta laskeutumisesta aina vapaa-aikaan! Hommatkaapa uima-allas ensi kesäksi! Ruoka oli maukasta, kiitos Suskille. Ja tietenkin suurimmat kiitokset Penalle ja Porvoon Nuorisopalveluille! Toivottavasti Pena jää tänne ikuisuuksiin asti, koska hän on paras tyyppi! HUONOT PUOLET: Penaa kiduttettiin välillä!"


(mainittakoon tähän väliin, että Pena oli vinkulelu, joka nuorten toimesta nimettiin Penaksi. Lelu oli "vinkuva koiranlelu" jota käytimme eräässä leikissä! :D joten ketään ei oikeasti kidutettu, Penaa vain vingutettiin... ;D) alla kuva Penasta.


"Tämä leiri on ollut kiva. Maanantaina pelasimme frisbeegolffia ja olimme ulkona. Keskiviikkona olimme Emäsalossa, paistoimme makkaraa ja maissia. Osa teki itse onget ja rupesivat onkimaan. Meidän mielestämme kivaa oli : kalliolaskeutuminen, leijojen lennättäminen, kokkaaminen ja Pena leikki. Leirillä ei ollut tylsää. Leiripäivät olivat kivoja. Olimme ulkona, askartelimme ja leikimme yhdessä. Suosittelemme tätä leiriä kaikille 3-7 luokkalaisille."
  
"Leirillä oli hyvää ruokaa. Leirillä oli  tosi kivat leikit ja paljon vapaa-aikaa! Leirillä kivaa oli penaleikki ja vapaa aika. Arvosana 4/5."


"Leirin paras asia oli retki Emäsalon rannalle koska siellä oli hienot maisemat ja olimme armeijan tukikohdan vieressä. Leirin toiseksi paras asia oli vapaa-aika sekä kalliolaskeutuminen. Leiri olisi hyvä 3-7 luokkalaisille.
ohjaajat: Teija, Erica, Pauliina, Merja, Susanna.
Annan arvosanan leiristä 8/10"


Emäsalosta tullessamme lähetimme pullopostia kahdessa ryhmässä, ja pullopostit heitimme matkaan Emäsalon sillalta.  

PS. Pullopostiin olemme saaneet jo vastauksen!


"Moikka! Hermanninsaaren pimut löysi teidän lähettämän pullopostin 19.6 juhannusaattona hermanninsaaren rannasta juhannuskokkoa sytyttäessä! Mukavaa juhannusta!"

     

Tässä kuvia leiriltä:





















pullopostit lähetettiin matkaan



                                         

Kesä 2015: Övik 2

Övik 2 leiri starttasi ma 8.6. klo 9, jolloin bussi lähti Porvoosta kohti Övikin leirikeskusta. Mukanamme oli 46 innokasta leiriläistä ja läjä ohjaajia, jotka vaihtuivat vuoroissa leirin aikana. 

Leiri oli aikas mahtava! Ihania leiriläisiä, kivaa ohjelmaa ja hyvää säätä. Noh, muutaman kerran sateli vähän vettä ja oli viileää, mutta ei se näköjään leiriläisiä estänyt uimasta! 

Leirillä syötiin hyvin (leirikeskuksessa oma henkilökunta valmisti maistuvat ruuat), uitiin & saunottiin, pelattiin erilaisia joukkuepelejä (mm. lipunryöstöä, norsufutista, Chinese mastersia, Live-lautapeliä...), grillattiin, kuunneltiin hyvää musiikkia ja ihan vain hengailtiin. Toki myös hassuttelimme ohjaajien ja nuorten kanssa, leirillä saa olla hauskaa! :D

kuvat kertokoon puolestaan leirin fiiliksiä!