Isabellan tarina
Isabella* on nyt 17-vuotias. Noin vuosi sitten Isabella
tapasi nuorisotyöntekijän ensimmäisen kerran. Erityispalveluiden
nuorisotyöntekijästä oli määrä tulla Isabellan uusi tukihenkilö. Isabellalla
oli ollut jo pitkään kotona äidin kanssa riitaa ja erimielisyyksiä.
Kahdenkeskisistä keskusteluista ei ollut tulla mitään, useimmiten kaikki
päättyi huutoon ja riitelyyn. Peruskoulussa koulu ei ollut kiinnostanut
vähääkään ja kuvioihin tulivat kaikennäköiset rötöstelyt. Lundi ja kaverit
vetivät puoleensa. - ”Istuttiin ja juotiin mäfää, koulu ei olis voinu vähempää
kiinnostaa.” Tilanne oli kriisiytynyt ja Isabella joutui muuttamaan
kiireellisellä sijoituksella turvakotiin.
Sosiaalitoimi määräsi nuorelle
tukihenkilön. Isabella tapasi ensimmäistä tukihenkilöään sovitusti, mutta ei
kokenut luottavansa aikuisiin ylipäätään, saatikka viranomaisiin. Sijoitukseen
päätyminen teki kipeää ja syitä kotoa pois joutumiselle oli vaikeaa ymmärtää.
Sosiaalityöntekijät tuntuivat Isabellan mielestä kusipäiltä eikä aitoa
avoimuutta syntynyt. Isabellan kotiuduttua hän ei halunnut jatkaa sosiaalityön
kautta tulleen tukihenkilön tapaamista eikä halunnut uuttakaan viranomaista
elämäänsä. Tuki ensimmäisen tukihenkilön kanssa päättyi. Myöhemmin nuorisotyöntekijän
kanssa keskustelussa esille nousee myös sosiaalityöntekijöiden halu auttaa
nuorta, mutta rajoittamistoimenpiteiden seurauksena nuoren tunteet voivat olla
tällaisia, vaikka niille tunteille ei olisikaan perustetta.
Äiti kuitenkin toivoi, että Isabella ottaisi uuden tukihenkilön
ja puhuisi edes jonkun kanssa tunteistaan ja mietteistään. Äidin kanssa
puhuminen ei onnistunut vieläkään. Isabella myöntyi tähän, mikäli tuki tulisi
nuorisotyöstä. Nuorisotyöntekijät tuntuivat haluavan hyvää nuorelle ja
ehdotettu tukihenkilö sattui olemaan jotenkin kaukaisesti Isabellalle
entuudestaan tuttu. Palaverissa sosiaalitoimen ja nuorisotyöntekijän kanssa
Isabella koki edelleen olevansa pakotettu uuden tukihenkilön ottamiseen.
Tapaamisessa sovittiin, että nuorisotyöntekijä ja Isabella tapaavat viisi
kertaa, jonka jälkeen katsotaan onko jatkolle tarvetta tai halua.
Ensimmäisissä
tapaamisissa Isabella oli vihainen ja epäluuloinen koko systeemiä kohtaan.
Viiden kerran jälkeen Isabella päätti kuitenkin haluavansa jatkaa
nuorisotyöntekijän tapaamista toistaiseksi. Syytä tähän hän ei osannut sanoa.
Jonkin ajan jälkeen Isabella koki, että puhuminen aikuiselle alkoi tuntua
luontevammalta ja helpotti oloa. Tapaamiset ovat jatkuneet tukihenkilönä
toimivan nuorisotyöntekijän kanssa tähän päivään asti. Edelleen tapaamiset saattavat
alkaa kiukuttelulla, mutta ”sitten ruvetaan toimii, pitää vähän näyttää
mieltään ja sitten voi rentoutuu.” -Isabella sanoo. Nuorisotyöntekijä vastaa
kiukuttelun olevan ihan ok. Tunteiden näyttäminen kertoo luottamuksesta.
Isabella koki huomaamattaan myös tilanteen kotona
rauhoittuneen. Syytä rauhoittumiselle on vaikeaa sanoa. Nyt on poikaystävä,
työ, koulu ja tukihenkilö ja enemmän ikää. Riehuminen ja rötöstely ei tunnu
enää samalla tavalla kiinnostavalta. Kunnianhimo on kasvanut ja halu pärjätä
elämässä omillaan on vahvistunut. Peruskoulun jälkeen Isabella pääsi
opiskelemaan alaa, joka ei ollut ensimmäisenä vaihtoehtona hänen
toivelistallaan. Tästä huolimatta Isabella käy koulua tunnollisesti.
Peruskoulussa poissaoloja oli lukukaudessa 300, nyt niitä oli edellisenä vuonna
14. Isabella vastaa kysyttäessä, mikä tähän on syynä: ”Kun olen jotain
päättänyt tehdä, teen sen myös kunnolla.” Nuorisotyöntekijä huikkaa, että on
aika alkaa vähentää tapaamisia, Isabella alkaa pärjätä omillaan.
*Nuoren nimi muutettu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti