Välilehdet

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kantele-talon pääsiäisaskarteluilta



Maanantaina 15.4 Kantele-talolla vietettiin joka vuotista pääsiäisaskarteluiltaa. Tunnelma oli leppoisa sekä osallistujia oli vähemmän, kuin edellisinä vuosina, mutta se ei näyttänyt ketään haittaavan ja mukavaa oli silti. Joka tapauksessa paikanpäällä tehtiin paljon hienoja koristeita niin huovuttaen, maalaten, ja monenlaisella muulla tyylillä.

Alunperin suunnitelmissa oli, että tapahtumassa olisi voinut tehdä itse pääsiäisteemaista slimeä, jonka valmistaminen on super suosittua tällä hetkellä lapsien keskuudessa ympäri maailmaa! Idea oli loistava, mutta massa ei millään onnistunut erilaisisten ohjeiden kokeilemisesta huolimatta. Olihan se aika harmi ettei se onnistunut, mutta paljon muuta askarteltavaa löytyi!

Paikanpäällä oli tuttuun tapaan kahvio, josta jokainen sai tulla ostamaan juotavaa tai syötävää pikku rahalla.


Jos et pääsiäisaskarteluiltaan päässyt tänä vuonna, niin tule jouluna samantyyliseen tapahtumaan askartelemaan ihanat joulukoristeet kotiisi! Tottakai ensi vuonna pääsiäisaskarteluilta on jälleen, jolloin edelleen kaikki ovat tervetulleita!



Kahviosta pysytyi ostamaan kaikenlaista hyvää!

       








Osallistujia työn touhussa. Huovuttaminen oli erityisen suosittua!
 






Askartelumalleja, joista jokainen sai hakea ideoita :)
   

                                         
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti