Välilehdet

torstai 16. marraskuuta 2017

Ohjaamon mainosvideot

Aloitin työssäoppimisen kesäkuussa ja jo silloin minulle kerrottiin, että tehtäviini kuuluisi Ohjaamon mainosvideon toteutus. Olen aikaisemmin ohjannut ja editoinut vain yhden haastatteluvideon joten odotin innolla projektin alkua.


Elokuun lopussa pidin ensimmäisen kokouksen videoon liittyen Ohjaamon koordinaattorin ja toisen työntekijän kanssa. Olin kirjoittanut listan kysymyksiä, jotka helpottivat videon suunnittelua ja kävimme niitä läpi. Sain kuitenkin toiveita, että video olisi nuorten suunnittelema ja tekemä, joten päätimme kysyä haluaisiko Porvoon Taide- ja kädentaitopajan nuoret osallistua videon suunnitteluun. Sovin pajan ohjaajien kanssa päivän ja kellonajan, jolloin kävisin kertomassa videosta ja miksi siitä heille kerron. Sain neljä nuorta innostumaan ideasta ja sovimme seuraavalle viikolle suunnittelupalaverin. Suunnittelimme pienen työryhmämme kanssa mitä asioita haluamme kertoa Ohjaamosta ja siellä työtä tekevistä ihmisistä. Jokaisella nuorella on kuitenkin omat syynsä tulla Ohjaamoon, joten ratkaisu niihin ei aina ole sama emmekä halunneet tylsää " hei minä olen.... minun työtehtäviini kuuluu..." -videota. Päädyimme siis tekemään jotain koomista ja sketsin tapaista videota. Yksi video muuttuikin viideksi noin 2-3min videoksi ja ohjaamon esittelyn sijaan päätimme näyttää yhden nuoren avulla mitä apua Ohjaamosta saa.

Nuoret eivät kuitenkaan halunneet itse näytellä videossa, joten palkkasimme päänäyttelijän WorkPilotsin kautta. Päänäyttelijämme Janina on hyvä ystäväni, joka on ennenkin toiminut kuvattavana erilaisissa projekteissani, joten tiesin että hän sopisi rooliin hyvin. Toinen päänäyttelijä  Katri on Ohjaamon työntekijä joka esittää isää, äitiä, pikkusiskoa ja enkeliä.

Kävin nuorten kanssa nuorisotila Zentran puvustamossa keräämässä osan rekvisiitasta ja loput teimme itse. Pajalaiset tekivät kaksi kylttiä ja askartelivat mm. kodin ja bussin. Itse tein kuvitteellisia laskuja ja mainoksia videota varten. Toin myös kotoa tavaroita.

Koulussamme on kalustovarasto, joka on koulumme omille oppilaille tarkoitettu varasto, josta voi käydä vuokraamassa kalustoa kuvauksiin. Päätimme kolme kuvauspäivää etukäteen, joten pystyin varaamaan kaluston käyttöömme.

Kirjoitin kuvauskäsikirjoituksen ennen kuvauksia, jotta kaikkeen olisi varmasti aikaa ja kuvauksien läpivieminen olisi helpompaa. Lähetin sen näyttelijöille ja pajanuorille jo ennen kuvauksia, jotta he voivat käydä sen läpi itse.





Ensimmäiset kuvaukset olivat pe 15.9. ja suunnitelmana oli kuvata kaksi ensimmäistä jaksoa. Ohjaamo on auki ti-to, joten kuvauksiemme piti sijoittua ma tai pe päiville. Aamulla ajoin Helsinkiin koululleni hakemaan kaluston, jonka jälkeen palasin Porvoon Ohjaamolle kasaamaan valoja ja laittamaan paikkoja valmiiksi kuvauksia varten. Kuvaukset aloitimme klo 10 ja pysyimme hyvin aikataulussa. Pidimme noin 12 aikaan ruokatunnin ja jatkoimme kuvauksia klo 14 asti. Katsoimme materiaalin läpi ja olimme tyytyväisiä siihen, joten ensimmäinen kuvauspäivä oli ohi.

Seuraavalla viikolla aloitin ensimmäisten videoiden editoinnin ja timeline kasaamisen. Inporttasin kaikki otot, kävin ne läpi yksitellen alusta loppuun ja nimesin jokaisen. Kun kaikki otot oli nimetty ja olin poistanut huonot otot, aloitin hyvien ottojen kasaamisen timelinelle kuvakäsikirjoituksen mukaan. En kuitenkaan alkanut editoimaan videoita tai käsittelemään ääntä tai kuvaa. Tein myös kuvitteellisia mainoksia ja muuta rekvisiittaa viimeisiä kuvauksia varten.

Seuraavana kuvauspäivänä ajoin Helsinkiin hakemaan kuvauskaluston ja kuvasimme lyhyen stopmotion- animaation sekä muutamia ottoja viimeisiä videoita varten. Stopmotion- animaatioon pajan nuoret askartelivat bussin, koulun ja kodin paperista ja piirsivät tien, jota pitkin bussi kulkee. Aloitimme kuvaamisen vasta klo 11, mutta olimme jo klo 14 valmiit.

Viimeinen kuvauspäivä oli kiireisin koska kuvasimme kaksi kokonaista jaksoa ja loput kolmannesta jaksosta. Mukana kuvauksissa oli myös kaverini Aksu, joka esitti yhdessä jaksossa nähtävää pirua. Tiesin jo etukäteen, että kuvauksissa menee pidempää kuin muissa ja olimme valmiita vasta klo 15.





Kun kaikki kuvaukset oli ohi, kasasin jokaisen videon omalle timelinelle ja aloitin niiden editoinnin. Leikkasin kaiken turhan pois ja lisäsin siirtymäkohdat. Stopmotion -animaatiota varten otetut kuvat editoin yksi kerrallaan ja tein niistä erillisen videon, jonka jälkeen lisäsin sen mainokseen. Etsin netistä ääniä ja musiikkia, joita saisin luvallisesti käyttää mainonnassa. Äänitöihin meni yllättävän paljon aikaa, koska jouduin käymään lähes 400 erilaista kappaletta ja ääntä läpi, että löysin sellaiset, mihin olin tyytyväinen. Kun kaikki videot olivat kasassa, tein InDesingissa alku-, väli- ja lopputekstit suomeksi ja ruotsiksi. Värikorjasin myös kaikki otot, jotka olivat liian kylmiä tai lämpimiä. Ottojen jälkikäsittelyyn meni kaiken kaikkiaan vähän yli 100h.




Kaikki viisi videota julkaistaan netissä ja vielä tämän vuoden puolella videot näytetään porvoolaisille yhdeksäsluokkalaisille. Itse olen tyytyväinen videoihin ja haluan ehdottomasti tehdä enemmän samanlaisia projekteja tulevaisuudessa.

Ellinoora Heltelä
nuorisopalveluiden harjoittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti